Koulukiusaamisesta
Kuulin Toyotamme radiosta Anssi Kelan Ilves biisin kesän aikana varmaan parikymmentä kertaa ja itkin joka kerta.
Hieno biisi. Asia johti toiseen ja sitten kolmanteen.
Tapasin koulujen alettua alkusyksystä minua kaksi päätä pidemmän, komean nuoren miehen, joka osasi heittää volttia ja kiivetä korkeammalle kuin minne minä yletän haravalla, ja vielä kevyesti. Hän oli myös kohtelias, mukava, huomaavainen, avoin, herkkä, fiksu, aito ja kaikin puolin ihan loistotyyppi! Sellasta ystävämatskua.
Häntä on kiusattu koulussa 8-9 vuotta.
Yhdeksän vuotta! Koko peruskoulun ajan.
Hänen tarinansa sai minut suuttumaan ja ehkä jopa voimaan pahoin. Miten tämä voi olla mahdollista. Vietimme kesäisen lauantai-illan jutellen ja kuvaten.
Kiitos, kun lähdit mukaan projektiini!
Olen myös pohtinut asiaa paljon.
Mitä me voimme tehdä?
Yksi asia mikä on varmistunut aihetta pohtiessani
Yksinkertaisesti on ”Älä puhu kenestäkään pahaa.”
Ole esimerkkinä omille lapsillesi, omille lähipiirin nuorille. Me olemme noiden pienten sankareita, annetaan malli ettei toisista ole pahaa sanottavaa.
Ei saa olla tarvetta arvostella Idols-tähtiä perjantai-iltana kotisohvalla popparikulhon takaa tai naapurin Peraa, joka osti taas uuden auton.
Ei ole tilannetta, kun jostain ihmisestä pitäisi sanoa jotain negatiivista. Eihän? Olethan samoilla linjoilla.
Tästä alkaa kuvasarja: Koulukiusattu
Jos keksitte keinon auttaa lapsia ja nuoria joita kiusataan, avatkaa suunne!
